Meistä

Hei!

 

Olemme kaksi eräoppaaksi opiskelevaa hieman ehkä vuosien saatossa hönähtänyttä luontoilijaa. Luontoilun lisäksi kummankin meidän elämä on kuulunut vahvasti seikkailumielisyys, lähtien jo varhaisista Nuuskamuikkusen faniajoista johtaen viimevuosien haahuiluihin maailmalla ja Suomessa. Nyt olemme päättääneet repäistä, eli ostaa vanhan pakettiauton ja muutta asumaan sinne ja tuonne ja vähän jokapaikkaan. Päätimmepä myös samalla hommata itsellemme kajakit ja lähteä melomaan ympäri saaristoa ilman sen kummempaa kokemusta. Haahkan untuvaakin sieltä pitäisi keräillä. Kaiken lisäksi päätimme puoliksi vitsillä, mutta silti erittäin totisesti dokumentoida koko sekoilumme tähän blogiin. Vielä kaiken kukkuraksi päätimme hakea (ja päästä)          Suomi 100 – ohjelmistoon ja hakea avustuksia tempauksellemme.

Suunnitelmamme ensiaskel tapahtui syyskuussa, vaikkakaan tätä emme silloin vielä tienneet. Jäimme Johannan kanssa koululle viikonlopuksi. Lauantaina heitin vitsillä ilmoille, että pitäisikö liftata Lappiin katsomaan ruskaa. Johanna vastasi myöntävästi, ”Joo”. Nauroimme hetken aikaa ennen kuin ilmapiiri muuttui hieman totisemmaksi. ”Ootsä nyt varma, mä nimittäin lähen jos sä lähet?” kysyin Johannalta. Johanna vastasi jälleen myöntävästi ja yksinkertaisesti ”Joo mennään vaan”. Selvä! Seuraavana aamulla seisoimmekin jo Hyvinkään ABC:llä liftaamassa ”Lappi”-kyltti kädessä. Ensimäinen yhteinen seikkailumme ja toisiimme tutustuminen oli alkanut. Matka oli täysi onnistuminen vaikka reilun viikon vain kestikin. Asuimme millon minkäkin huoltoaseman takana teltassa ja useamman kyydin saatuamme pääsimme vihdoin Pallakselle, josta vaelsimme Hettaan.  Pääsimme takaisin PK-seudulle vuorokaudessa ja lähdimme ruokakaupan kautta suoraan Nuuksioon telttailemaan luokkamme kanssa. Tajusimme mitä haluamme tehdä. Suunnitelma rupesi hiljalleen hautumaan.

Nyt olemme tässä! Yritämme säätää apurahoja ja sponsorointeja. Yritämme myös kovasti oppia valokuvauksen ja videtaltioinnin saloja muutamassa kuukaudessa. Autoihinkin pitäisi yrittää tutustua ja valita semmoinen joka hajoaisi vain joka toinen viikko. Vakaumuksemme on silti vakuuttavaa.. Jopa allekirjottanutta vakuuttavaa.. Asia on päätetty toteuttaa, joten se toteutetaan. Tulemme päivittelemään alkusäätömme säätösekvenssien tiheyttä ja toilailujemme potentiaalisten tuhojen laajuutta. Tulemme jakamaan ilot ja surut (mm. sponssit ja ei sponssit).

Advertisements