Liminganlahden luontopolku, Virkkulan lintutorni

Liminganlahden alue on Euroopan merkittävimpiä kosteikkoja. Tällä yli 12 000 ha alueella pesii yli 160 eri lintulajia ja se on tärkeä muuttolintujen levähdyspaikka. Eri lajeja on paikalla havaittu yli 200, oikea lintuparatiisi siis! 

liminkapitkokset2

Reitti lähtee Liminganlahden luontokeskukselta, joka sijaitsee 35km päässä Oulusta ja 5km Limingasta. Luontokeskus on avoinna ympärivuotisesti, sieltä löytyy mielenkiintoisia näyttelyitä ja pihapiiristä myös tulentekopaikka ja leikkipiha. Paikalla on hyvin huomioitu liikuntarajoitteiset -rakennuksiin ja poluille on esteetön kulku. Myös lapsiperheille luontopolku on oiva retkeilykohde. 

liminkapitkokset

Saavuimme paikan päälle Hailuodosta iltamyöhällä. Aurinko oli juuri laskenut ja hiljaisuus vallannut maan. Yötön yö oli jo näin heinäkuussa vaihtunut hennoksi hämäryydeksi auringon piipahtaessa taivaanrannan takana. Kuitenkin näkyvyys oli hyvä ja yöllinen kävely toi oman tunnelmansa.

tie

Pakkasimme kuvausvälineemme ja lähdimme tutkimaan polkua, joka veisi meidät Virkkulan lintutornille.

Leveä polku johdatteli tunnelmallisin metrein meitä eteenpäin. Kasvillisuus oli runsasta. Edessä avautui jättimäinen aukea jonka takana kaukana hohti vesistöä. 

liminka

Nautimme kiireettömyydestä ja hiljaisuudesta. Ketään ei näkynyt tai kuulunut, kello oli jo puolen yön. Polun vieressä koiranputket ja myrkkykeisot kukkivat vierekkäin. Hiirenvirna sai hämärässä auringon kajossa ilmeikkään sävähdyksen.

Yhtäkkiä aukealta kuului ääniä. Johanna ehti ensimmäisenä havaita äänen lähteen. Lampaita! Aukealla oli valtavat määrät lampaita jolkottelemassa. Niitä oli mustia ja valkoisia, vanhempia ja aivan nuoria pikku karitsoja. 

lampaat3

Lampaat eivät aluksi välittäneet meistä, mutta kun ensimmäinen päätti juosta karkuun, lähti koko katras mukaan liikkeeseen. Ne juoksentelivat milloin minkäkin puun oksien alta ja pensaikkojen läpi vallan ruuhkaksi asti, ennen kuin rauhoittuivat turvallisen välimatkan päähän. Niillä tuntui olevan mukavat oltavat. Paljon heinää mutusteltavaksi, iso tontti omassa käytössä ja turvassa pedoilta.

lampaat

Auringonlasku oli kaunista katseltavaa ja valaisi koko matkamme. Koivikosta kuului sirkutusta, mutta emme tunnistaneet laulajaa.

Polku päättyi lintutorniin. Hämärän tullen se ei ensin näyttänyt mahtiaan, tai sitten sitä ei vain tajunnut. Hiljalleen lähestyessämme alkoi vasta avautumaan sen koreus.

liminka2

Lintutorni oli valtava rakennelma. Ramppi johti ensin ensimmäiseen kerrokseen, jonka tutkimisen jätimme myöhemmäksi. Emme malttaneet olla kiipeämättä ylös katsomaan maisemia.

liminka234

Näky oli vaikuttava. Laajalle levittyvä kosteikkoalue, jonka pystyi kuvittelemaan kuhisemassa kevätmuuttajia. Tyyni veden pinta heijasti auringonlaskun kaikki värisävyt peilin lailla. Tuijotimme näkyä mykistyneinä.

perilla2

Alakertaan pääsi jykevästä ovesta. Sisällä meidät valtasi ihmetys. Paikka oli kuin suuri piilokoju avattavine luukkuineen ja suurine ikkunoineen. Aivan täydellinen paikka lintujen tiirailuun! Nyt oli kuitenkin liian hämärää siihen puuhaan, joten tyydyimme katselemaan alati muuttuvaa taivasta.

Jatkoimme hiljalleen matkaa takaisin lähtöpisteeseen. Muutama yölaulaja oli äänessä, muuten paikka oli hiljainen. Yöretkestä virkistyneinä lähdimme etelään, kuin muuttolinnut konsanaan.

 

-Antti & Johanna

 

Kartta

Luontoon.fi

 

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s