Oulangan kansallispuisto – Karhunkierros

Karhunkierros on varmasti monille tuttu. Jos ei ole siellä itse käynyt, ainakin tuntee jonkun joka sen on kulkenut. Sen vaeltaminen on kuulemma yksi asioista, joka pitää tehdä ainakin kerran elämässä.

Se onkin Suomen suosituimpia vaellusreittejä ja ottaa sijansa Sallan Hautajärveltä Rukalle sijoittuvalle välille. Suuri osa reitistä sijaitsee Oulangan kansallispuiston alueella.

Nimi on kuitenkin hieman hämäävä. Kyseessä ei ole kierros, vaan paikasta A paikkaan B etenevä reitti. Karhuja täällä tuskin myöskään näkee, sillä kävijöitä riittää. Samoin sääskiä, ainakin näin sesonkiaikaan eli heinäkuussa.

suo

Odotukset olivat korkealla. Vähän ehkä turhankin korkealla. Toisaalta voi olla, että sitä elää tietynlaisessa maisemayliannostuksessa, kun koko ajan näkee toinen toistaan useampia paikkoja. 

Päätimme koetella itseämme ja ottaa kuljettavaksi 82km, eli koko Karhunkierroksen. Lähtöpaikkamme oli Hautajärvi, jonne menimme Rukan kylästä bussilla. Tuuve jäi Rukalle odottelemaan meitä.

Matka alkoi puisen Karhunkierros- portin läpi. Reitti kulki Koutajoen kupeessa välillä hieman märissäkin olosuhteissa. Useampi matkaaja oli lähtenyt samaan aikaan liikkeelle kuin me ja välillä etenimmekin peräkanaa.

Sääskiä oli jonkin verran, muttei riesaksi asti kuitenkaan. Näimme metsää ja kukkivaa suota- välistä vähän joentörmää. Pysähdyimme Perttumakosken laavulle lepuuttamaan jalkojamme hetkeksi. Maisemat antoivat hieman osviittaa siitä mitä tuleman piti. 

perttulalampi

Pian vastassa oli Savinajoesta ylväästi kohoava Rupakivi, jota useampi taivaltaja oli tullut katsomaan. Alas joen varteen vei jyrkät portaat, jotka olivat osittain hieman huonossa kunnossa. Kannatti silti uhmata niitä, sillä varsin komea saareke oli Rupakivi, jonka nimi ei kyllä anna oikeutta nähtävyydelle. Kiven tutkimisen lisäksi meidän huomion vei joen törmällä kasvavat useat kauniit kukat!

kyykkimässä

metsakurjenpolvi

punakko

Syvälammen tuvalla huomasimme että trangiaamme oli vuotanut sinolia korkin tiivisteen pettäessä. Ensimmäinen perunamuusisatsi maistui lievästi sanottuna hieman saastuneelta. Keittelimme useammat erät vettä ja haihduttelimme myrkyt pois kattilasta, saimme maun poistumaan ja teimme uuden ruoan. Tupa oli tällä välin täyttynyt ja telttapaikka oli kortilla. Päätimme vielä jatkaa matkaa vaikka kello oli jo 11 illalla. Viileät kesäyöt ovat ihania ja auringonlaskun hetket niiden parhainta antia.

lounaal

jokutupa

Jatkoimme yllättävän energisinä riippusillan yli ja kiipesimme monet monituiset portaat kohti Oulangan kanjonia, joka oli varsin vakuuttava näky. Aurinko oli laskemassa ja taivas muuttui hohtavan oranssiksi. Kanjonin reunalla oli penkki, johon istuimme vetämään henkeä ja ihastelemaan taivaan sävyjä.

Taivalkönkään telttailualueella pystytimme majamme maisemapaikalle lähelle jyrkänteen reunaa. Pala suklaata ja tippa punaviiniä kannolla istuen. Uni maittoi 19km alkurykäisyn jälkeen.

Aamupalan jälkeen ihailimme Taivalkönkään koskea riippusiltoineen ja liikuimme kiitettävällä tahdilla eteenpäin. Päivä oli aurinkoinen, jopa helteinen. Rinkka hiosti selkää melkoisesti ja Runsulammella päätimme pulahtaa viileään jokeen. Ai että! Kylläpä virkisti! Reitti poikkesi Oulangan luontokeskuksella, jossa kävimme vielä kahvilla ja mehujäällä. 

johkui

neidonkenka2

Oulangan luontokeskuksen jälkeen alkoivat upeat maisemat. Kiutaköngäs kuohui edessämme. Polun varrella oli neidonkenkiä kukassa, joita pääsimme ihailemaan. Kävimme aivan joen törmällä kuvaamassa mahtavaa putousta.

koski3

 

andy

Vähän ennen Taipaleennivaa tarina rupesi hieman muuttumaan. Räkkä alkoi. Ohitimme laavun jossa kaksi nuorta naista lounasti, mutta emme pystyneet pysähtymään sillä sääskiä oli aivan käsittämättömän paljon. Koko ajan joku yritti imea verta jostain vaatteiden välistä, kun eihän meillä tietenkään ollut hyttyshattuja saati hanskoja.

Loppumatka Ansakämpälle meni enemmän tai vähemmän juosten ja hyttysiä hätistellen.  Tupsahdimme sisälle Ansakämppään jossa pääsimme levähtämään hetken. Asukkaat olivat käymässä yöpuulle ja halusimme jatkaa matkaa, joten tähtäsimme vielä Jussin kämppään 8km päässä.

Virhe. Se väli oli aivan kamala. Jos siellä oli hienoja maisemia ei niitä sääskien takia nähnyt. Ei pystynyt edes pysähtymään hetkeksi valokuvaamaan, saati ottamaan kengät pois. Suorittamiseksi meni. Pororaukatkin juoksivat henkensä edestä polulla sääskiä pakoon.

4141

Etenimme niin nopeasti kuin suinkin Jussin kämpälle, pystytimme paniikissa teltan pihaan ja menimme sinne suojaan. Listimme vielä telttaan livahtaneet muutamat sadat sääsket ja meinasi itku päästä. Ulkona kuuluva surina oli kuin helikopteri olisi lentänyt vieressä.

Päivämatkaa oli takana 24 km ja nälkä hiukoi. Emme kuitenkaan voineet tehdä ruokaa ulkona, joten söimme vain leipää ja tuorepuuroa teltan turvassa. Tässä vaiheessa meinasi jo usko loppua ja luovuttaminenkin kävi mielessä.

Aamulla tilanne oli kuitenkin hieman parempi ja luikimme tupaan syömään ja lepäämään. Keräsimme voimia, sillä seuraava väli oli pitkä. Matkaa oli 14km seuraavalle tuvalle ja oli hyvin mahdollista, että emme pystyisi pitkiksi ajoiksi pysähtymään tässä välissä hyttysien takia. Oikeaan osui.

puro

Kitkajoen varrella maisemat olivat kauniita, mutta ei niitä juurikaan päässyt ihailemaan, kun sääskiä oli silmät ja suu täynnä. Onneksi sai välillä lisäproteiinia kun nämä lentävät paholaiset tekivät kamikazeiskujaan päätyen reissaajien suihin. 

Pienellä Karhunkierroksella tilanne oli toinen. Sääskipilvi hälveni ja katselimme maisemia kulkiessamme korkealla jyrkänteellä joen yllä.

vedenotto

Kalliosaaren kohdalla Antti alkoi ihmetellä miksi astuminen sattui niin paljon. Kengät pois ja hupsista. Jalat olivat muhineet samojen sukkien kanssa märkinä kengissä yli 10km ilman taukoja. Sillä lailla. Eikun tuuletus ja sukkien vaihto.

Pian pääsimme Siilostupaan joka oli yksi kauneimmista kohteista koko reissulla. Autiotupa oli ihanan tunnelmallinen, terassilta oli maisemat suoraan maagisille Jyrävän putouksille. Söimme päivälliseksi tomaattipastaa, uitimme varpaitamme joessa ja kuljimme sen vartta kohti Porontimajoen kämppää.

Jyrävän putousten jälkeen vastassa oli Aallokkoputous. Kultainen tunti valaisi pitkän putouksen kauniin oranssinpunaiseksi, kuin myös valtavat ötökkäparvet sen yllä. Hauskuutimme itseämme ottamalla erilaisia kuvia niistä.

itikat

suosuomaisema

Porontimajoen kämppä ja koko alue oli tosi ihana. Tupa oli rakennettu putouksen päälle ja paikka oli jostain syystä täysin hyttysvapaa. Kello oli kuitenkin jo paljon joten pystytimme telttamme hissukseen ja menimme nukkumaan. Matkaa oli kertynyt taas 24km. Teltassa vähän venyttelyä ja eikun nukkumaan.

Porotima

Aamulla oli pöhnäinen olo. Heräsimme liian aikaisin auringon kuumentaessa telttamme lähestulkoon saunalukemiin ja kuluneet kilometrit tuntuivat jaloissa. Rukalle oli matkaa enää 15km. Oli ollut puhetta ystäväpariskunnan kanssa, että törmäisimme illalla Rukan kylässä. He olivat siellä välietapilla matkalla Norjaan.

Kuikkalammelle asti matka meni huomaamatta. Pidimme lounastauon ja harmittelimme kun ei ollut isompaa roskapussia mukana. Sammutusämpäri oli täynnä kaikenlaista roskaa ja paikan ulkoasu oli muutenkin siivoton. Kiukkuinen kahlaajalintu oli hyökätä Johannan kimppuun lammen rannassa tiskivesireissulla varmaankin pesää puolustaessaan.

maisema87

Loppumatka oli hieman haastavampaa maastollisesti. Nousua ylös ja alas, vaaralta toiselle. Lopulta pääsimme suht korkealle Valtavaaralla ja luulimme, että täällä ei enää sääskiä olisi.

Eipä.

Koko matkan pörisi jokin ötökkä jossain. Maisemia ei nähnyt vaikka nousi kuinka ylös, sillä koko vaara oli puiden ja soiden peittämä. Poro tuli sentäs moikkaamaan.

poro

huipulle

Päästyämme lähelle aivan ylimpää kohtaa, eli Valtavaaran huippua huokasimme helpotuksesta. Metsäraja oli saavutettu ja päivätupa odotti. Tauon paikka, täällä nyt ei ainakaan sääskiä voi olla.

Eipä.

Paljakkakin kuhisi erinäisiä pistäviä öttiäisiä, sillä päivä oli sen verran tyven. Äkkiä eväät suuhun ja menoksi.

Pääsimme puolijuoksua alas vaaralta ja näimme kyltin jossa luki että 1km. Leikimme olevamme NUTS Karhunkierroksella. Ääneen puhuimme että eikai tämä nyt enää tuon laskettelurinteen yli nouse. Ja tietenkin nousi. Viimeisessä nousussa meinasi lähteä taju. Kuitenkin selvisimme kunnialla ja pääsimme vihdoin Rukan kylään missä kaveripariskunta odottikin jo meitä! Kävimme polskimassa tekojärvessä pahimmat hiet, vaihdoimme vaatteet ja menimme syömään.

perilla

820

Yhteenveto! Karhunkierros ei ollut meille se kaikista eeppisin kokemus.

Kauniita nähtävyyksiä on paljon, mutta niiden lähelle pääsee autolla. Suuri osa reitistä kulkee kangasmetsässä tai suolla. Polut ovat suurimmaksi osaksi melko helppokulkuisia, paitsi viimeiset 10km Rukan puolella. Ne ovat paljon kuljettuja ja leveähköjä, osittain jopa soritettuja.

Heinäkuu on jostain syystä sesonkia parhaimmillaan. Ilmeisesti ihmiset tulevat silloin kuin sääsketkin. Antti ei varmana lähde enää räkässä vaeltamaan, ainakaan ilman suojavarustusta. Siitä nyt ei tietenkään pääse syyttämään kuin itseään. 

Karhunkierros voi kuitenkin olla todella hieno kokemus. Se on varmasti helppo ja turvallinen vaihtoehto hieman kokemattomalle retkeilijälle -reitiltä eksyminen on vaikeaa ja tupaverkostoon voi luottaa. Polttopuita ja juomavettä on hyvin saatavilla, (paitsi viimeisellä osuudella) eikä yksin tarvitse olla jos ei halua.

Kuitenkaan itselle ei kolahtanut tällä kertaa.

-Antti ja Johanna

Luontoon.fi

Kartta

Karhunkierrosbussit

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s