Pallas- Yllästunturin kansallispuisto

Pallas-Yllästunturin kansallispuisto on kävijämäärältään maamme suosituin, eikä syyttä, sillä sen silmiä hivelevät ja monipuoliset Lapin maisemat houkuttelevat ihmisiä ympäri maailmaa. Puistoalue on Suomen kolmanneksi suurin ja sijaitsee Kittilän, Kolarin, Muonion ja Enontekiön kunnissa. Pitkulaisella alueella on kesäisin merkittyjä reittejä yli 350km. Alue alkaa etelästä Ylläkseltä ja päättyy pohjoisessa Hettaan, ja tämä 110km väli onkin monille se juttu. Useille kuitenkin riittää Pallas-Hetta väli, joka onkin Suomen suosituin vaellusreitti.

Me olimme tällä kertaa kuitenkin Ylläksellä. Kävimme viime syksynä vaeltamassa Pallas-Hetan, joten nyt oli aika kokea Ylläksen maisemat. Alkuperäinen suunnitelma oli hiihtää Ylläkseltä Pallakselle, mutta parin muuttujan takia päädyimmekin lopulta kiertämään kansallispuiston eteläisempiä alueita.

pakkausta

Pakkaushommia

Lähdimme matkaan Iso-Ylläksen parkkipaikalta ahkioin ja suksin varustettuna. Keli oli plussan puolella peräti kahdeksan astetta. Olimme kuulleet huhua, että noin 12 kilometrin päässä sijaitseva Karhukota olisi oiva paikka ensimmäiselle yölle, joten tähtäsimme sinne. 

eka päivä 2

selfie

Oli mukavaa päästä pois laskettelukeskuksen alueelta ja ihmisten hälinästä. Pitkä ajomatka pohjoiseen oli verottanut ja luonto kutsui. Ensimmäiseksi lähdimme tunturin itäpuolella olevalle ladulle ohittaen Kahvikeitaan laavun, jossa tuli roihusi kutsuvasti. Määränpäähämme oli vielä matkaa, joten hiihdimme suoraan Kansallispuiston alueelle. 

eka päivä

Sää oli melko harmaa, mutta se ei meitä haitannut. Olimme iloisia päästessämme liikkeelle ja hengittämään puhdasta tunturi-ilmaa. Hiihdimme Matokallionjänkän läpi vanhaan metsään, jossa kaksi kuukkelia tuli toivottamaan meidät tervetulleiksi Lappiin! Metsän puut olivat täynnä naavaa joka heilui lempeän tuulen puhaltaessa. Taakse jäivät Ylläs, Keskinen laki ja Kellostapuli.

kuukkeli

Kesänkitunturin ohitettuamme illan jo hämärtyessä näimme edessämme Karhukodan. Se näytti tunnelmalliselta lumen ympäröimänä, vaikka latuverkoston varrella onkin. Oli kuitenkin sen verran myöhä, ettei siellä ollut enää muita. Yöpymiseen paikka soveltuu talvellakin hyvin, kunhan mukana on kunnon makuupussi, sillä lämpö kyllä pääsee yön aikana karkaamaan.

karhukota

Kodasta (ja erityisesti käymälästä!) avautuu näkymä läheiselle Lainiotunturille ja vieressä on kaunis lähde, josta pulppuaa pohjahiekan läpi uutta puhdasta vettä, luoden kauniita pyörteitä hiekkaan. Ihmeellistä, miten luonto pitää huolta janoisesta retkeilijästä! Lähteen vesi maistui ihanalta hiihtopäivän päätteeksi. Kiitollisina täytimme vesipullomme ja teimme illalliseksi nyhtökaurastroganoffia perunamuusilla kodan tulipaikalla. 

maisemat 11

Autiotuvissa ja kodissa on hyvä muistaa ripustaa ruokansa yön ajaksi roikkumaan johonkin, minne jyrsijät eivät pääse. Emme ole vielä yhteenkään tupaan törmännyt, jossa ei asustelisi hiiri tai myyrä. Tällä kertaa asetimme muka kaiken turvaan, mutta ikkunan viereen oli kuitenkin jäänyt yksi avokado.

avokado

Paikallinen asukki oli yön aikana käynyt mussuttamassa sitä niin paljon kuin jaksoi ja käyttänyt hedelmää myös tarpeidensa toimittamiseen. Tämän jälkeen päätimme kunnioittaa tupien vakioasujia asettamalla muutaman pähkinän lattialle ennen unen saapumista; joka aamu ne olivat hävinneet.

Seuraava päivä oli varusteiden osalta yhtä katastrofia. Yöllä oli satanut räntää ja edellisen päivän plussakeli oli vaihtunut pakkaseksi, jonka ansiosta ladut olivat miltei peilijäässä. Antilta hajosi molemmat sauvat tiukkoja mäkiä ylös punnertaessa kun suksi ei pitänyt yhtään. On mielenkiintoista hiihtää kun yksikään raaja ei toimi. Johanna selvisi varusteineen ongelmitta; tunturisukset nousukarvoineen osoittautuivat kelvoiksi välineiksi.

sauvat

Olimme suunnitelleet etenevämme länteen kohti tuntureita, mutta sauvojen hajoamisen takia piti tehdä varasuunnitelma. Melkoisen taistelun jälkeen selvisimme Pyhäjärven kämpälle, jonne päästyämme sää oli tehnyt u-käännoksen. Auringon säteet hellivät meitä, kun pidimme taukoa tuvan edessä olevalla penkillä. Pyhäjärven tuvalla oli monenmoista hiihtäjää ja varustuksemme herätti kysymyksiä eri tahoilta. Sattuipa samaan aikaan evästelemään pari kokenutta lapinkävijääkin, joilta saimme hyviä vinkkejä reissulle.

lasit

sauvat korjattu

Olimme kuulleet paljon kehuja Aakenustunturin kupeessa olevasta Moloslehdon Porokämpästä, joten suuntasimme lounaan jälkeen sitä kohti. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja ihailimme oikealla puolellamme näkyviä hohtavan valkoisia tuntureita. Antin korjausyritelmät eivät oikein pitäneet, mutta kuin tilauksesta aiemmin tapaamamme hiihtäjät tulivat meitä vastaan ja muistivat Anttia ladun varresta poimimallaan katkenneella sauvalla. Sanotaan, että toisen roska on toisen aarre -niin tässäkin tapauksessa! Katkenneesta lasikuitusauvasta saisi askarreltua piikit katkenneiden tilalle. Kiitimme heitä ystävällisyydestä ja jatkoimme matkaa.

puuhohde

Puussa kasvava hytykkä sai kauniin kimalteen auringon säteiden osuessa siihen

Vastaantulijoiden määrä hupeni huomattavasti itään päin mentäessä. Käännyttyämme viimeiselle 3 km erämaalatuosuudelle kohti Porokämppää törmäsimme kuitenkin retkemme mielenkiintoisimpaan kaveriin.

Ylämäkeen kapuamisemme keskeytti ladulla kukkoileva ukkometso! Hetken olimme hiljaa ja otimme kuvia olettaen, että metso lähtisi pian pois ja saisimme jatkaa matkaa. Noh, pian kävi ilmi että tämä kaveri oli aivan sekaisin, soidinaika kun kerran on, eikä aio väistää. Metson pulputus vain paheni mitä lähemmäs meni. Odottelimme ehkä vartin verran istuskellen ahkioiden päällä, lähinnä naureskelimme tilanteelle ja mietimme vaihtoehtoista reittiä, mutta upottava hanki ylämäkeen ei houkutellut.

metso

Pari vastaantulijaa oli saanut kiidettyä tämän hullun kanalinnun ohi, sillä he tulivat alamäkeä niin kovalla vauhdilla, ettei metso ollut ehtinyt siirtää raivokasta katsettaan meistä ennen kuin he olivat jo päässeet turvaan.

Antti totesi että nyt saa riittää ja lähti kipuamaan mäkeä ylös lumikengillä kamera kaulassa. Sauvat jäivät Johannalle ja ahkio tuli perässä käsivoimin. Yritys päästä metson ohi epäonnistui surkeasti, sillä metso pomppasi aina tielle kun sen yritti ohittaa. Lopulta metso rupesi käymään liian lähelle ja tilanne meni huvittavaksi tanssiksi, jossa Antti pyöri ympyrää kiroillen ja yritti pitää ahkiota itsensä ja tämän metsien sekopään välissä valokuvaten samalla.

metso2

Lopulta Antti luovutti, sillä emme halunneet käsirysyä linnun kanssa, onhan tämä kuitenkin sen koti eikä meidän. Silloin alamäkeä luisti myös toinen pariskunta, jonka kanssa teimme sotasuunnitelman. He hämäisivät metsoa kun me vetäisimme ahkiomme ja itsemme turvaan. Metso oli tässä vaiheessa jo mitä ilmeisimmin kuullut suunnitelmamme ja väistänyt suosiolla viitisen metriä sivummalle pulputtamaan ja saimme jatkettua matkaamme.

Metson kohtaamisesta selvittyämme näimme riekkokoiraan piileskelemässä kuusen takana, joka meidät huomattuaan hipsutti lumihankea pitkin kohti arvaamattomia aikeitaan. Luultavasti oli samoissa puuhissa kuin lajitoverinsa.

riekko

Maisemat alkoivat muuttumaan huomattavasti tunturimaisemmiksi lähestyessämme Porokämppää. Isoa Molosjänkkää oli mukava hiihtää, eikä ihmisiä enää näkynyt ollenkaan. Mistään ei kuulunut ääniä ja ainoat elämän merkit olivat lumeen jääneet eläinten jäljet, jotka muistuttivat metsän kansan olemassaolosta. 

maisema3

maisema

Jänkän ylitettyämme puusto lisääntyi ja löysimme edestämme Porokämpän. Se on vastaan tulleista autiotuvista yksi sympaattisimpia. Pieni tupa oli lumen päällystämä, eikä sisällä mahtunut edes suorana seisomaan. Tuvassa oli kotoisa tunnelma ja hyvät puitteet ihailla tunturien taakse laskevaa aurinkoa. Sen edustalla on myös laavu ja pieni oja, josta löysimme sulan kohdan vedenhakua varten. Illalla askartelimme Antin sauvoja, joista tuli katkenneen sauvan, ilmastointiteipin ja vuoltujen puukeppien avulla aivan toimivat, vaikka jokseenkin erikoisen näköiset!

porokämppä

auringonlasku 1auringonlasku 2

Aamulla päätimme lähteä huiputtamaan Aakenustunturia. Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä Totovaaran pirtin kautta Aakenusjärvelle, mutta tunturit veivät voiton. Aikaisempien pito-ongelmien vuoksi kävelimme lumikengillä Vasalaelle, josta jatkoimme pohjoiseen tunturia pitkin. Tavoitteena oli Pyhäjärven tupa, jossa olimme edellisenä päivänä lounastauolla.

maisema 8

antti

Oli aikamoinen nousu ahkioiden kera! Tunturipaljakoilla lumi on kuitenkin onneksi tuulen pieksämää ja siten kestävämpää. Jyrkimmässä kohdassa viereemme ilmestyi kolme luisteluhiihtäjää. Vaihdoimme muutaman sanan ja ryhmä jatkoi matkaa kohti Aakenustunturin korkeinta kohtaa. Meinasi tippua silmät päästä kun katsoimme näiden himohiihtäjien luistelevan ylös jyrkkää mäkeä huimaa vauhtia.

maisema 5

Tunturin huipulta aukesi mahtavat maisemat! Sää oli kirkastunut ja aurinko alkoi pilkistää pilvien takaa. Päätä kääntämällä näki Ylläksen huiput, sekä toisella puolella Levin. Kauempana näki siintävän Pallastunturin keroineen. Täällä sitä jälleen tajuaa miten pieni ihminen on. Vapauden tunne valtasi meidät, emmekä voineet olla hämmästelemättä elämän ihmeitä. Ei tällaisesta olisi voinut vuosi sitten edes haaveilla!

maisema 6

maisema7

Lämpötila rupesi hiljalleen kääntymään plussan puolelle ja lumi upottamaan. Aloimme kiriä vauhtiamme, jotta ehtisimme Pyhäjärvelle ennen kuin eteneminen olisi täysin mahdotonta. Reittimme laskeutui tunturilta Vareslaen kylkeä metsään ja siinä vaiheessa alkoi jalkalihaksia hapottaa.. Tajusimme ettemme olleet pitäneet kunnon taukoa missään vaiheessa, joten ei mikään ihme. Päästyämme 12km taipaleen jälkeen perille ja myöhäisen lounaan jälkeen totesimme, että tämä oli tältä erää tässä. Päätimme yöpyä Pyhäjärven tuvassa ja venytellä kunnolla, jotta pystyisimme hiihtämään seuraavana päivänä.

pyhäjärvi

Aamulla aloimme suunnittelemaan paluureittiä. Tähtäisimme ensin etelään kohti Tammitupaa. Yöllä oli satanut reilusti lunta, ulkona oli uskomattoman kaunista kun ladut ja muut jäljet olivat tipotiessään. Kuukkeli tuli moikkaamaan Johannaa puunhakureissulla tarkkaillen häntä uteliaasti männyn latvasta. Juuri kun olimme saaneet ahkiot pakattua, paikan päälle pamahti Kansallispuistot tutuiksi- ryhmän kuvaajat! Vaihdoimme kuulumisia, mutta päivän taival oli edessä ja lähdimme piakkoin matkaan.

Olimme lainanneet vanhan kartan Kittilän kirjastosta, jossa näkyi koko kansallispuiston alue. Kannattaa huomioida reittejä suunnitellessa, että päivitetty kartta on aina parempi tai tarkistaa olemassaolevat reitit luontokeskuksesta. Reitti jota päätimme edetä oli unohdettu. Ensimmäisen kilometrin aikana oli havaittavissa suksien jäljet, mutta piakkoin nekin katosivat.

Tämä antoi meille mahdollisuuden luoda oma reittimme ja mennä minne huvittaa. Päädyimme metsikön läpi Pikku Molosjänkälle, kunnes tiellemme osui joki, jota emme uskaltautuneet ylittämään. Pääsimme kiertämään joen Lainiolompolon järveä pitkin, jonka jää oli kestävämpää.

joki

Poistuttuamme auratuilta laduilta pääsimme eri tavalla nauttimaan luonnosta. Yöllä satanut uusi lumi mahdollisti eläimien jälkien tarkkailun. Näimme päivän aikana ainakin metsäjäniksien, näädän ja ketun jälkiä. Hiihtomme jatkui Molosjänkällä Lainiojoen vartta pitkin kohti Tammitupaa.

hiihtäjä

Olipa mukavaa päästä hiihtämään umpihangessa. Pitkulainen Aakenustunturi kohosi vasemmalla puolellamme ja sai meidät muistelemaan edellispäivän huiputusta. Tunturin jatkeena kohosi myös matalampi Iso-Totovaara, jossa on Haavepalo- niminen näköalapaikka.

Ympärillä ei näkynyt ketään, ihailimme vain toinen toistaan kauniimpia käkkärämäntyjä ja keloja ja vitsailimme mäntyjen kauneuskilpailuista.

halo

Suolla näimme kauniin haloilmiön

Liisterit suksien pohjassa eivät ehkä olleet ne kaikista optimaalisimmat tähän vasta sataneeseen puuterilumeen, sillä pahimmillaan hiihtäjä oli kasvanut 10cm lumikökkäreiden kasautuessa suksien alle. Pikaiset liisterin siiklaukset kuitenkin auttoivat ensihätään. Johannan tunturisukset pelittivät jälleen hyvin.

hiihtämässä

Lounastimme Tammituvassa ja päätimme kartan tutkimisen jälkeen pyrkiä Latvamajalle yöksi. Siellä piti kartan mukaan olla laavu ja tulipaikka, vaikka semmoista emme viimeksi nähneetkään. Suksien ongelmat ratkesivat kun eräs pariskunta lainasi märälle lumelle sopivaa pitovoidettaan nähtyään Antin räpiköimisen. Suurkiitokset heille!

karttakahvit

Päästyämme Latvamajalle saimme todeta karttamerkinnät jälleen vanhoiksi, sillä eihän siellä laavua ollut. Seuraava laavu olisi vasta Kahvikeitaalla, lähellä Yllästä. Päätimme syödä eväsleivät ja jatkaa sinne.

Olimme perillä juuri ennen pimeän tuloa ja kilometrejä päivässä tulikin 23. Aika paljon tälläisiltä hiihtovaellusnoviiseilta, ja siltä tuntuikin. Kahvikeitaalla pystytimme teltan. Vaikka olemme suuria autiotupien fanittajia, on teltassa yöpymisessä ehdottomasti oma hohtonsa.

kyltti kuu

Lämmittelimme tulen ääressä ja keittelimme Nalgene-pulloihin kuumaa vettä yötä vasten, sillä pakkanen oli kiristymässä. Se kestää kiehuvaa vettä ja asetettuna makuupussin jalkopäähän toimii lämpöpatterina koko yön, sekä varmistaa sen, että aamulla on juomakelpoista vettä eikä vain jääkalikka juomapullossa.

teltta

Toivoimme näkevämme vielä revontulia ennen lähtöä ja jotenkin taivas kuuli pyyntömme! Vaikkakin ne olivat pienimmät revontulet mitä olemme kuunaan nähneet, oli taivaalla muutamia kymmeniä sekunteja selvästi havaittavia vihreitä juovia.

teltta2

Aamulla lähdimme nopeasti suksimaan kohti Ylläksen parkkipaikkaa, sillä alueella oli alkamassa hiihtokisat ja halusimme ahkioinemme pois pikahiihtäjien tieltä. Ehdimmekin juuri katsomaan kisojen lähtölaukauksen Ylläksellä, jossa meille tarjottiin myös kuumaa kahvia ja mehua kuin tilauksesta!

hiihtäjiä

Annoimme auringon hetken lämmitellä Tuuvea, jotta vanha rouva lähtisi vaivatta käyntiin ja lähdimme Kittilän kirjaston kautta ajamaan Pallakselle hakemaan Kaffe Obscuran Lassen jättämää kahvipakettia!

Pallas

merkki

Päästyämme Pallakselle Johanna esitti, että kiivetäänkö Taivaskerolle. Sää oli täydellinen. Aurinko porotti, pakkasta oli ehkä viisi astetta eikä tuullut yhtään. Pakkohan sinne oli siis kivuta kun kerran täällä olimme! Viimeksi Pallaksella ollessamme näkyvyys oli niin heikko, ettei koko huippua erottanut pilvien seasta.

maisema 13

Laitoimme lumikengät jalkaamme ja lähdimme kiipeämään merkittyä reittiä kohti Taivaskeroa. Se kohoaa 809,1m korkeuteen ja on koko kansallispuiston korkein kohta. Matkalla maisemat vain paranivat, ja ylemmäs päästyämme oli tunturin rinne aivan kuin joku olisi heitellyt siihen glitteriä. Tunturi kimalsi auringon valaisemana sateenkaaren väreissä! Emme olleet uskoa silmiämme ja yritimme varmuudeksi valokuvata hohtavaa hankea. Eihän sellaista voinut vangita, joten jatkoimme kohti huippua.

WhatsApp Image 2017-04-11 at 09.38.35

Taivaskero

Hikihän siinä tuli! Aurinko lämmitti selkää ja tuntui että mustat vaatteet imivät lämmön itseensä. Taivaskeron huipulla yllätyimme, koska siellä ei tuullut yhtään! Sää oli täysin tyven. Katselimme Hettaan päin avautuvaa näköalaa ja muistelimme viime syksyn vaellusta ja yhteisen taipaleemme alkua. Auringonpaisteen energisoimina laskeuduimme tunturilta ja lähdimme jatkamaan matkaa kohti etelää.

WhatsApp Image 2017-04-11 at 19.01.11

Pallas- Yllästunturin kansallispuisto on varmasti yksi pohjoisen Suomen hienoimpia kohteita. Nähtävää riittäisi kuukausiksi ja maisemat muuttuvat täysin vuodenaikojen mukana. Täällä riittää tekemistä perheille, himohiihtäjille, laskettelijoille, vaeltajille ja luontofiilistelijöille. Kaikin puolin mahtava paikka!

-Antti & Johanna

Luontoon- Pallas-Yllästunturin kansallispuisto

Advertisements

2 thoughts on “Pallas- Yllästunturin kansallispuisto

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s