Reissumme on alkanut!

Hurraa! Matka on nyt virallisesti alkanut! Kävimme kylläkin aikaisemmin jo kahdessa kansallispuistossa – Saaristomeren ja Patvinsuon – mutta nyt  kaupungin tohinat ja arki ovat toden teolla hyvästeltyjä. Tämä reissu tulee kestämään yli puoli vuotta! Tästä eteenpäin elämämme todellakin rupeaa olemaan Yhtä luontoa (ja maantietä).

Aloitamme seikkailun Pallas- Yllästunturin kansallispuistossa. Mehän alunpitäen tutustuimme kunnolla toisiimme, kun eräänä syksyisenä viikonloppuna opistolla päätimme lähteä extempore liftaamaan Lappiin. Sillä reissulla päädyimme vaeltamaan Pallakselta Hettaan. Ja nyt olemme tässä! Menossa jälleen Lappiin, pariskuntana, yhteisellä autollamme toteuttamaan yhteistä projektiamme. Elämä on mielenkiintoista.

Tuuve

Tuuve lähti pörisemään kohti pohjoista eilen aamulla. Vanhus jaksoi kertarykäyksellä kantaa meidät ja tavaramme Iihin! Vauhti oli tietenkin se kunnioitettava 75km/h koko matkan.

Aamulla heräsimme ihailemaan Iijoen kaunista talvimaisemaa, joka oli mukavaa vaihtelua eiliseen 12 tunnin räntäsateeseen ja sumuun. 

johk

Tuuve ei oikein tahtonut herätä, oli sen verran kylmä yö.. Hieman mietitytti aamukahville siirtyessä, että kyllä tämä ennen yli kolmeakymppiä liikkui… Noh kyllä se siitä lopulta virkosi. Saa nähdä miten käy Lapissa, lähteeköhän mummeli aamulla ollenkaan liikkeelle!

Helsingissä oli jo täysi kevät, mutta Iissä on vielä täysi talvi. Olemme ensin suuntaamassa Kittilään, jonka lumimäärästä saa jo vähän haaveilla. Kittilässä käymme tapaamassa tuttuamme Retkipaikan riveistä, jonka jälkeen köröttelemme Ylläkselle moikkaamaan Kansallispuistot tutuiksi- porukkaa.

tuuve 2

Sieltä alkaakin hiihtovaelluksemme kohti Pallasta kimaltelevilla ja kantavilla keväthangilla. Hiihtojalka jo vispaa autossa istuessa ja kaasun sijasta tekisi mieli painaa vaan suksia latuun. Lapin lumivalkoiset tunturit ovat jo maalautuneet mielenmaisemaan. Revontulet, puhdas luonto ja -30 asteen yöt (toivottavasti ei) odottavat! 🙂

Fiilikset lähdöstä ovat aika ristiriitaiset. Ensin tuntui, että siihen olisi ikuisuus ja nyt kun ollaan vihdoin liikkeellä, tuntuu että hommat on ihan vaiheessa. Aikamoista pörräämistä tämä elämä taitaa muutenkin olla, niin ehkä se ero meidän arjen ja seikkailun kanssa ei sitten ole niin iso. Terveiset ekasta reissupäivästä! -nyt takaisin tien päälle.

anttij

– Antti & Johanna

Advertisements

3 thoughts on “Reissumme on alkanut!

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s